Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

torstai 26. joulukuuta 2024

Suovilla - lankauutuus

Kävimme Äiti Sammakon kanssa joulumyyjäisissä pari viikkoa sitten. Siellä törmäsin aivan lumoaviin lankoihin. Lankastudio Suovillan luonnonvärein värjätyt 100% villalangat olivat aivan ihastuttavia! Värit todella harmonisia ja niin kauniisti esillä. 




Yrittäjä Anna oli hyvin ystävällinen ja esitteli minulle tuotteita innostuneesti. Vaikka paikka oli "hieman" karu koulun liikuntasali, oli hän saanut myyntipöydän todella houkuttelevaksi. En malttanut olla koskematta vähintään joka toiseen lankavyyhtiin keskustelun lomassa.





Myynnissä oli lankojen ohessa myös neuleohjeita sekä valmiita tarvikepaketteja. Mainioita lahjaideoita! 

Itselle lähti mukaan langat, jotka olivat kuin tarkoitettu unelmankevyeksi pitsihuiviksi. Nyt vain metsästämään juuri oikeata ohjetta, joka tekee oikeutta näille lankaihanuuksille. 




Anna on vasta aloittanut hiljattain yrittäjän polulla. Toivon hänelle menestystä sekä toivon, että muutkin neulojat löytävät hänen tuottensa. Käykäähän klikkaamassa itsenne osoitteeseen: Suovilla ja ihastelemaan tuotteita.


*Julkaistu Suovillan luvalla. 
** Julkaisu ei ole kaupallinen yhteistyö vaan kirjoitus silkasta ihastuksesta lankoihin.


lauantai 4. maaliskuuta 2023

Lankamatkalla Amerikassa, osa 3

Kolmannessa, ja viimeisessä, osassa matkaamme Washingtonin osavaltiossa etelään, historialliseen pikkukaupunkiin nimelta Chehalis. Chehalis on vain puolen tunnin matkan päässä pääkaupunki Olympiasta. Suosituksen saaneena matkasin katsomaan lankakauppaa nimelta Ewe and I. 




Ulkoapäin paikka näytti aika vaatimattomalle. Onneksi navigaattori osasi viedä minut perille. Olin kuullut, että kauppa olisi lankaparatiisi, joten astelin reippaasti sisään. 




Sisällä kaupassa piti vetää hetki henkeä. Se olikin isompi ja runsaampi kuin osasin odottaa ulkoasun perusteella. Hyllyt suorastaan notkuivat toinen toistaan ihanampia lankoja. Hyllyjen päällä oli valmiita neuleita inspiroimassa neulomaan. En tiennyt mihin suuntaan olisin lähtenyt ensimmäisenä. 







Tämä kauppa oli niin täynnä ihanuuksia, että en edes tiennyt mitä katsella. Suosikiksi muodostui kuitenkin ehkä tämä seinämä täynnä upeita vyyhtejä. Onneksi matkustin vain yhden matkalaukun kanssa, muuten olisi pankkikortti alkanut vinkumaan kovalla otteella. 




Kaupan yhteydessä on myös kahvila, josta saa mm. salaateja ja kunnon pekonivoileipiä. Jos mukana sattuu olemaan seuralainen, niin kahvila toimii hyvänä viihdykkeenä ostosten ajan. 

Kaupassa oli eläkeläisrouva vapaaehtoisena avustamassa ja neuvomassa neulojia. Hän istui kaupassa neulomassa ja avusti asiakkaita aina, kun jollain oli jotain kysyttävää. Tässäpä olisi unelmavirka itselle eläkepäiville. Hän kertoi, että joku heidän vakioasiakkaista omasi suomalaisia sukujuuria. Sattumalta nainen tulikin paikalle. Oli mukava istahtaa rupattelemaan hänen kanssaan, aivan ihana persoona! Vietin kaupassa muutaman tunnin - aika vain vierähti hyvässä seurassa.




Puikkoja ja muita tarvikkeita oli tarjolla hyvä valikoima. 




Kehrääjälle ja huovuttajalle oli tarjolla mukava valikoima kuituja työstettäväksi. Kokonaisuutena tässä kaupassa oli todella hyvä ja monipuolinen valikoima. 




Chehalis oli kaunis historiallinen kaupunki, joka oli rakentunut rautatien myötä paikalleen. Pääkatu oli edelleen täynnä vanhoja rakennuksia. Kaupassa vierähti sen verran pitkä tovi, että en ehtinyt enää tutustumaan kaupunkiin sen enempää. Ehkäpä vielä joskus palaan tänne. 





Matkaan mukaan tarttui oranssi lanka muistuttamaan Halloweenista (vietimme sitä tuolla) sekä pari vyyhtiä muistuttamaan majapaikkamme maisemista ja värimaailmasta. Jään kaiholla muistelemaan reissua sekä kaikkia ihania kohtaamisia lankakaupoissa. 


perjantai 6. tammikuuta 2023

Lankamatkalla Amerikassa, osa 2

Matka Washingtonin osavaltion lankakauppoihin jatkui retkellä pohjoiseen, historialliseen Port Townsendiin. Kaupunki on Olympian niemimaan pohjoisosassa, meren rannalla. Sen pääkatu on historiallinen maamerkki vanhojen rakennustensa ansiosta. Ja paikka olikin kuin postikortista. 



Pääkadulla oli sattumalta kyltii joka ohjasi kääntymään pienemmälle kadulle, josta löytyi lankakauppa Bazaar girls. Se oli juuri muuttanut uusiin tiloihin vanhaan kouluun. 




Sää oli hyvin pilvinen ja syksyinen, mutta sisällä kaupassa oli ihanan avaraa ja valoisaa. 








Paikka oli ihanasti sisustettu hyödyntäen vanhoja koulun kalusteita ja esineitä. Tavarat oli erittäin kauniisti esillä. Valikoimaa oli kivasti: paikallisia erikoisuuksia, kansainvälisiä merkkejä, tarvikkeita, huovutusvilloja ja kaikkea mitä hyvältä lankakaupalta edellyttäisikin. Tilavassa kaupassa oli ihana vaellella.








Taas kerran valinnan vaikeus oli aivan valtava. Yhteen matkalaukkuun ei ole mahdollista laittaa puolta lankakauppaa. Päädyin ostamaan pari vyyhtiä paikallisia lankoja, joita ei ole ennen tullut vastaan. 




Lankakaupassa vietetyn laatuajan jälkeen kävelin ympäri kaupunkia ihastellen sen vanhoja rakennuksia. Ajelin myös katsomaan sen ihanaa pikkuista majakkaa. Tämä kaupunki on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, jos on liikkeellä tuolla alueella. Paikan hotellit, teatterit ja ravintolat houkuttivat tulemaan vaikka kesäiseksi viikonlopuksi rentoutumaan. 

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Lankamatkalla Amerikassa, osa 1

Blogi on ollut hetken tauolla. Työkuviot vei viime vuonna kaiken ajan ja jaksamisen. Toivottavasti te ihanat lukijat olette kuitenkin pysyneet matkassa mukana. Uuden vuoden kunniaksi blogi on nimittäin taas herätetty aktiiviseeksi. Muutamia neuleitakin on ehtinyt syntymään matkan varrella, niistä lisää myöhemmin. Nyt hieman tarinaa Amerikan lankakaupoista. 

Herra Sammakko oli loka-marraskuussa USA:ssa työmatkalla ja minä lähdin mukaan. Oleilimme Washington statessa, eli osavaltiossa USA:n vasemmassa yläkulmassa. Herra Sammakon ollessa töissä minulla oli päivisin hyvin aikaa ajella pitkin osavaltiota ja käydä tutustumassa lankakauppoihin. 

Ensimmäinen kohteeni löytyi aivan sattumalta. Etsin google mapsista lankakauppoja lähistöllä ja törmäsin nimeen Weird sisters wool emporium (Outojen siskosten lankatavaratalo). Paikka kuulosti jo nimen perusteella sellaiselle, että se oli nähtävä. Sadepäivänä ei ollut oikein muutakaan tekemistä, joten ajelin Aberdeenin kaupunkiin kauppaa katsomaan. 

Kauppa oli isohkossa vanhassa talossa. Se näytti jo ulkoa houkuttelevalle ja jännittävälle. Jotenkin mystiselle. 


Astelin sisään ja ihastuin oitis. Kauppa oli pienehkö, mutta senkin verran ihanampi. Kaikki langat suorastaan huusi minua koskemaan niihin ja ihastelemaan niiden värejä. Esillepano oli aivan ihastuttava.




Kauppaa pyöritti kaksi leidiä, Chelsea ja Megan, jotka itse suunnittelivat ja värjäsivät kaikki kaupassa myytävät langat. Siellä oli myynnissä siis ainoastaan heidän omatekemiä tuotteita. Lankojen värimaailmat oli saaneet inspiraatiota luonnosta, Harry Potterista, yksisarvisista ja vaikka mistä. Leidit tunnustivat olevansa "lankanörttejä". Tunsin tulleeni kotiin. 





Kaupan sisustuksessa oli sulassa sovussa Star Wars hahmoja, Harry Potteria ja heidän itse suunnittelemia kuoseja ja merkkejä. En tiennyt mistä päästä aloittaa. Lankojen materiaalit oli upeita merinovilloja, mohairia ja erilaisia sekoituksia kuiduista. Värimaailmat oli aivan uskomattoman kauniita. Puristelin ja hivelin vyyhtejä haltioituneena. Olisin halunnut ostaa puoli kauppaa mukaani. Mutta koska matkustin vain yhden matkalaukun kanssa, piti minun olla tiukkana ja ostaa vain rajoitetusti tuliaisia. 






Kaupan takaosassa oli "Stitch 'n bitch room", eli neulonta ja juoruiluhuone. Päivisin sitä voi käyttää miesparkkina shoppailun ajan, iltaisin siellä järjestetään neuleiltoja. Sattumalta juuri tuona iltana oli kanta-asiakkaiden neuleilta. Sain kutsun jäädä iltaan tutustumaan ja seurustelemaan. Hauskin ilta pitkään aikaan! Sain samalla myös vinkkejä muihin kivoihin lankakauppoihin.





Takahuone oli ihanan hämyisä ja kotoisa. Sohvia ja nojatuoleja vaikka hieman isommallekin seurueelle. Telkkari miesparkkia ajatellen, kantiksille omat kahvikupit. Jos tämä sijaitsisi yhtään lähempänä kotia, niin olisin täällä varmasti joka viikko neuleilloissa. 





Neuleillan välissä sain myös mahdollisuuden käydä tutustumassa leidien työpajaan talon yläkerrassa. Sain "kiertoajelun" värjäyspajaan ja pääsin tutustumaan koko tuotantoprosessiin. 





Lisäksi tutustuimme valokuvaussoppeen, jossa langat pääsevät poseeraamaan edustavissa myyntikuvissa. 




Päädyin ostamaan neljä vyyhtiä ihanuuksia:




Kaupassa myytiin myös leidien itse suunnittelemia neulepäiväkirjoja, vihkoja ja muuta materiaalia. Heidän huumori oli mitä parhainta! Nämä tarrat lähti myös mukaan:




Haluatko tutustua kauppaan lisää? Klikkaa itsesi kaupan sivuille tästä:

*tämä ei ole kaupallinen yhteistyö, vaan satunnainen vierailu kiinnostavaan lankakauppaan. 

maanantai 22. helmikuuta 2021

Lankakaupassa Lappeenrannassa

Voitin viime keväänä kässämessujen arvonnassa lahjakortin (klik). Käytin sen silloin Lappeenrannassa sijaitsevaan Pyöröpuikko -lankakauppaan. Saamani palvelu oli äärimmäisen joustavaa ja ystävällistä. Olen siitä asti haaveillut pääseväni vierailemaan kaupassa paikan päällä. 

Lähdimme Herra Sammakon kanssa reilu viikko sitten minilomalle. Olin aina halunnut käydä tutustumassa Imatran valtionhotelliin, joten varasin meille sinne viikonlopuksi huoneen. Taka-ajatuksena oli myös päästä Lappeenrantaan lankakauppaan.

Pyöröpuikko houkuttaa jo ulkoa päin katsottuna astumaan sisään. 


Kaupassa sai heti ovelta lämpimän tervehdyksen. Kauppa oli pieni, mutta sitäkin tunnelmallisempi. Jokainen nurkka pursusi lankoja, ideoita ja inspiraatiota. 



Kaupan neulenurkkaukset suorastaan huusi tarttumaan puikkoihin ja alkamaan neuloa. Täällä voisi viettää tunteja aikaa ihan vain istuskellen. 



Lankoja oli myynnissä monilta eri merkeiltä, esimerkiksi Katia, Regia, Lang, Schachenmayr, Bice... Kaikkea ihanaa niin paljon, että ei tiennyt, mistä kohti aloittaa. Myös puikkoja ja tarvikkeita oli tarjolla kattavasti. 



Tämän "karkkihyllyn" ohi oli mahdotonta päästä. 


Kaupan ostoskori oli niin söpö, että sen kanssa oli ihana kierrellä shoppailemassa.


Tässä kaupassa oli aivan ihana vierailla. Aivan reissun kohokohta! Kaupan omistaja ja hänen tyttärensä olivat ihanan ystävällisiä ja huomioivat kaikki asiakkaat henkilökohtaisesti. Heidän kanssa oli ilo asioida. Myös muut asiakkaat oli hyvin tuttavallisia. Tässä kaupassa voisi viettää aikaa pidempäänkin. Tämä tulee kyllä vierailulistalle aina, kun olen tuolla suunnalla liikkeellä.

Saaliiksi tarttui kasa ihania lankoja:


Kuvasta puuttuu alla oleva lanka ja puikot. Ne kun päätyi käyttöön heti. Lankakaupan jälkeen suuntasimme Herra Sammakon kanssa Lappeenrannan linnoitukselle taidemuseoon, ratsuväkimuseoon ja kahville ihanaan kahvila Majurskaan. 





Imatran koski on Suomen vanhin matkailunähtävyys, jota on käyty ihastelemassa jo 1700-luvulla.  Se on ollut aikanaan yksi Suomen suosituimpia turistikohteita, ellei jopa suosituin. 1900-luvun alussa turisteja virtasi katsomaan vapaana virtaavaa koskea, Euroopan Niagaraksikin kutsuttua Imatran koskea. Kosken rannalle rakennettiin upea jugend-linna hotelliksi palvelemaan näitä turisteja. Vielä nykyisinkin hotelli on hieno nähtävyys. Koski ei valitettavasti pauhaa enää kuin näytösluonteisesti, sillä se on padottu energian tuotantoon.



Imatran valtionhotelli on hieno kohde. Siellä kannattaa poiketa, jos on tuolla suunnalla. Pelkästään tämä pääsisäänkäynti houkuttaa astumaan sisälle menneisyyteen.

Kotimatkalla ajoimme Mikkelin kautta. Herra Sammakko ei tiennyt, mikä on Kenkävero, joten poikkesimme katsomaan sitä. Ravintola oli kiinni, ainoastaan Taito-shop oli auki. Heti ovelta haukansilmäni bongasi kyltin, jossa mainostettiin sukkalankoja -50%. Niitä oli pakko käydä vilkaisemassa. Pöydät notkui toinen toistaan ihanamman värisiä Lana Grossa -lankoja. Olihan niitäkin pakko ostaa "jokunen" kerä itselle tuliaisiksi.


Pieni miniloma, mutta tuntui kuin olisimme olleet kauemminkin poissa kotoa. Runsaat tuliaiset itselle pitävät huolen siitä, että tästä reissusta on iloa pitkään. :)