Rakastan yli kaiken villasukkia ja olen himovirkkaaja. Kuitenkin tähän asti olen jostain syystä tehnyt sukat aina neulomalla. Nyt olis siis jo korkea aika muuttaa totuttuja tapoja ja virkata sukat.
Sukat syntyi yllättävän nopeasti. Kokoa oli kuitenkin alkuun aika vaikea hahmottaa. Herra Sammakko joutui Tuhkimon rooliin muutaman kerran matkan varrella. Pari kertaa jouduin myös purkuhommiinkin ennen kuin sukat löysivät lopullisen muotonsa.
Virkattu pinta on todella kaunis. Se ei välttämättä kaipaa seurakseen mitään kuvioita. Langan pienet värivaihtelut pääsivät tässä pinnassa esille kauniisti.
Lanka: Novita Jussi
Koukku: Prym metallinen 4,5 mm
(resorissa puikot 3,5 mm)
Ohje: Novitan Sukkalehti
Koko: 44-45
Langan menekki: 172 g
Tämä oli tosi hauska työ tehdä. Tulen tekemään sukkia virkkaamalla myös tulevaisuudessa. Pari huomiota muillekin sukkien virkkausta aloitteleville:
- Lankaa menee virkattuun sukkaan neulottua enemmän. Kannattaa siis varata lankaa reilusti.
- Virkkaamalla tuloksesta tulee helposti hyvin tiivis. Valitse siis riittävän iso koukku, jotta pinnasta tulee mukavan ilmava.
- Virkattu pinta ei juurikaan jousta. Sukasta tulee siis tehdä sen verran väljä, että sen pystyy pukemaan helposti.
- Virkatussa pinnassa ei erotu kavennukset ja levennykset, joten voit huoletta muotoilla sukan juuri mittojen mukaan sopivaksi.
- Kahdesta kerästä on helppo virkata kahta sukkaa samaan aikaan. Virkkaamalla saman vaiheen kumpaankin sukkaan vuorotellen on helppo tehdä sukista samanlaiset laskematta silmukoita.
- Tässä ohjeessa kärki kavennetaan hyvin nopeasti. Kannattaa siis virkata sukan teräosa lähes valmiin pituiseksi ennen kavennuksia.
maanantai 17. huhtikuuta 2017
perjantai 14. huhtikuuta 2017
Metsänkulkijan sukat
Socki-langat ovat viime aikoina pyrkineet puikoille ahkerasti. Tällä kertaa syntyi ihan perusmallia olevat sukat. Lanka itsessään on kuitenkin niin kivasti väritetty, että se ei kaipaa mitään kuviota tai muuta kaverikseen. Sukat valmistui ohimennen auton kyydissä istuessa ja telkkua katsoessa. Tällainen perusneule tai kaksi pitääkin olla aina helposti saatavilla ja mukaan otettavissa.
Lanka: Adlibriksen Socki
Puikot: 3,5 mm
Ohje: Perussukka
Koko: 45-46
Langan kulutus: 146g
Socki on mukava neulottava. Jotenkin sitä on hyvin helppo neuloa; se ei tartu itseensä, ei rispaanu eikä siinä ole laatueroja. Lanka soveltuukin hyvin neulottavaksi sormituntumalta pimeässä autossa tai elokuvaa katsoessa.
Tein aikaisemmin tästä samasta langasta naisten versiot: Metsänkeijun sukat. Lankaa jäi onneksi vielä tähteelle ainakin yhteen pariin sukkia tai lapasia. Ja muita värejähän Sockista minulla on varastossa vaikka kuinka. Joku niistä on jo puikoillakin...

tiistai 11. huhtikuuta 2017
Ostoksia, ostoksia
Viimeaikoina on tullut neulottua ja virkattua paljon, mutta jotenkin kauhea kasa töitä makaa keskeneräisinä. Olen aloittanut paljon uusia töitä ja ne on eri vaiheissa. En siis kuitenkaan ole saanut oikein mitään valmista aikaiseksi. Jokaisella on kuitenkin tarina, miksi ne ovat edelleen keskeneräisenä.
Yksi hyvä esimerkki on sukat, joita neuloin jonain iltana viime viikolla. Ensimmäisen sukan valmistuttua aloin epäilemään, riittääkö lanka sittenkään toiseen sukkaan. Punnittuani sukan ja jäljellä olevan langan totesin, että eihän se tietenkään riitä. Siispä tunnistamaan lanka ja keksimään, mistä sitä saa lisää.
Lanka oli kotoisin Adlibriksen verkkokaupasta. Siispä sinne selailemaan. Onneksi lankaa oli vielä saatavilla. Samaan pakettiin piti tietenkin ujuttaa pari muutaki kerää, kun kerran samassa paketissa tulisi ja vielä ilman postikuluja.
Pakettiin lähti siis kerä tuota pinkki-keltaista Mellanraggia, joista minulla on tulossa sukkapari, mutta lanka loppui kesken. Minulla oli jemmassa yksi kerä myös tuota vihreää, mutta tilasin sitäkin jo valmiiksi toisen kerän, jotta saan sukat syntymään myös siitä. Sockia pitää aina laittaa pari kerää pakettiin, sillä sitä voi käyttää niin monenlaisiin sukkiin. Kirsikkana kakussa on Mellanraggin pinkki lanka, josta tulee neuloessa ikäänkuin kukkakuviota (klik). Lanka sopii erityisen hyvin mm. Olga-sukkiin.
Tilasin kokeeksi myös kahdet Järbon punaiset alumiiniset sukkapuikot. Olen kova KnitPron fani, mutta ajattelin antaa näille tilaisuuden. 15 cm teräväkärkiset puikot ovat aivan parhautta ohuille sukkalangoille. Kokeilen näitä seuraavan uuden työn aloittamisen yhteydessä. Raportoin sitten tuloksista.
Mitä sinä neuloisit näistä langoista?

perjantai 7. huhtikuuta 2017
Kärkkäisen lankaosasto
Jyväskylään avattiin tällä viikolla uusi Kärkkäisen tavaratalo. Yleensä uudet kaupat eivät kovasti kiinnosta, mutta olin sattunut näkemään kuvan heidän lankaosastostaan facebookissa. Kuvassa lankaosasto näytti valtavalle. Kuvan nähtyäni en voinut vastustaa kiusausta käydä katsomassa. Niinpä perjantain kunniaksi lähdimme Herra Sammakon kanssa tutustumiskäynnille.
Kuten kuvista näkyy, oli valikoimaa tarjolla mukavasti. Osastolla sai kulumaan aikaa ihan vain lankakeriä puristellessa. Mitään kovin eksoottista ei kuitenkaan ollut houkuttimena. Kaupunkilangat oli mukava uusi tuttavuus, joita en ole ennen hypistellytkään. Tarjouksia oli tarjolla, mutta tartuin niistä vain yhteen:
Vierailu oli mukavaa perjantai-illan viihdettä. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä jotain eri merkkiä tai isompaa valikoimaa vaikkapa Dropsin langoista. Toisaalta onneksi ei isompia houkutuksia tullut, joten selvisin pienillä ostoksilla.
Novitan langoille oli oma iso osastonsa. |
Dropsin lankoja sekä Kaupunki-langat. |
Sieluani hiveli erityisesti lankojen järjestäminen värien mukaan. |
Novitan neuletarvikkeita oli tarjolla kattavasti. |
Kuteita ja erilaisia tarvikepaketteja. |
Virkkauslankoja ja isot koot puikoista ja koukuista. |
Sini-valkoiset langat oli laitettu omaan hyllyynsä. |
Kuten kuvista näkyy, oli valikoimaa tarjolla mukavasti. Osastolla sai kulumaan aikaa ihan vain lankakeriä puristellessa. Mitään kovin eksoottista ei kuitenkaan ollut houkuttimena. Kaupunkilangat oli mukava uusi tuttavuus, joita en ole ennen hypistellytkään. Tarjouksia oli tarjolla, mutta tartuin niistä vain yhteen:
Muurauslankaa minulla ei vielä ollutkaan, mutta nyt on yksi rulla joka sormelle. |
Vierailu oli mukavaa perjantai-illan viihdettä. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä jotain eri merkkiä tai isompaa valikoimaa vaikkapa Dropsin langoista. Toisaalta onneksi ei isompia houkutuksia tullut, joten selvisin pienillä ostoksilla.
keskiviikko 5. huhtikuuta 2017
Värihirviöt
Löysin lankakokoelmastani langan, josta en oikein ymmärtänyt, että miksi olin sen ostanut. Ehkä joku alennusmyynti oli saanut pääni pyörälle. Langan väritys näytti minusta lähinnä koiran oksennukselle. Päätin kuitenkin kokeilla saisiko siitä mitään siedettävää aikaiseksi. Nimesin kuitenkin sukat kaiken varalta Värihirviöiksi.
Tällaiset niistä sitten tuli:
Lanka: Novita Nalle Taika ja Nalle graffitin harmaa
Puikot: Lidlin 3,0 mm
Ohje: Perussukat
Koko: 43-45
Langan kulutus 90g
Harmaa rauhoitti väritystä sen verran, että näistä tuli lopulta kuitenkin ihan kivat. Vai mitä mieltä olet?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)