Liljan Lankakauppa sijaitsee Leväsjoella aika syrjässä, eli se ei ihan vahingossa osu reitille. Mutta tämä paikka on niin ihana, että sinne kannattaa tulla kauempaakin. Kauppias kertoi, että hän oli etsinyt täydellistä taloa isolta alueelta ja viimein tämä valikoitui oikeaksi. Ja talohan onkin aivan hurmaava!
Heti sisään astuessa tunnelma on kuin lämmin henkäys. Kauppias hymyilee ja tervehtii ystävällisesti. Ihana sisustus ja harmoniset värit saavat melkein haukkomaan henkeä. Kuinka ihana kauppa!
Valikoima on jo heti ensisilmäyksellä laaja. Lankoja on jokaiseen makuun ja tarpeeseen. Kaikki todella kauniisti esillä. Useasta langasta oli neulottu jotain valmiiksi, joten niitä voi myös hypistellä hyllyjen välissä kulkiessa.
Nämä lankakakut saivat minut pysähtymään nurkkaukseen haaveilemaan. Olisin voinut ostaa vaikka kaikki. Näistä kun voisi virkata kaikkea ihanaa. Kaupassa olikin nähtävänä useita virkattuja huiveja antamaan inspiraatiota.
Lankakaupassa saisi kulumaan helposti tunteja. Omistaja on aivan hurjan mukava! Hänen kanssaan oli ilo jutella. Inspiroiduin tuolla niin paljon, että jostain pitäisi nyt kaivaa aikaa kaikkien niiden ideoiden toteuttamiseen.
Kaupan ohessa on myös pieni kahvila. Kahvila toimii oivallisesti miesparkkina, paikallisten kokoontumispaikkana ja pienenä keitaana lankaostosten uuvuttamalle shoppailijalle.
Päädyin ostamaan yhden lankakakun, sukkalankaa sekä alennuksen innoittamana langat virkattuun palapeittoon. Nyt vaan koukku käteen ja menoksi!
Tässä on aivan loistava vierailukohde vaikka kesälomareissulle. Suosittelen lämpimästi kaikille lanka-addikteille. Varoituksena kuitenkin, että saattaa aiheuttaa hallitsematonta ostokäyttäytymistä. :)