Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. joulukuuta 2020

Punainen tuubihuivi

Tuubihuivivillitykseni tuotti tuloksena myös tämän punaisen huivin. Tämä oli ensimmäinen neulomani tuubi, mutta säästin tämän esittelyn tähän jouluun.



Tein summassa 64s. Neuloin rouheata palmikkoa, koska minusta tälle langalle sopi hyvin palmikkokuvio. Joka toinen palmikonkääntö eri suuntaan, niin tuli pintaan eloa. Yksinkertainen, mutta ainakin minusta kaunis. 


Lanka: Novita Siru
Puikot: Pyöröpuikko 10mm / 80cm
Koko: Nainen
Ohje: Omasta päästä
Langan kulutus: 91g


Kuvauspäivänä huomasin, että huivi sopi mallille enemmän kuin hienosti, joten huivi jäikin mallin kaulaa koristamaan. Toivottavasti tämä lämmittää monissa talven tuulissa. 


sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Jouluyllätys

Herra Sammakko oli joulun alla kovassa flunssassa. Hän ei kyennyt jouluostoksille, joten minulla ei ollut suuria odotuksia lahjan suhteen.

Jouluaattona kuitenkin kuusen alle oli ilmaantunut suuri musta jätesäkki, jossa ei ollut nimeä. Jaoimme lahjoja, mutta säkkiin ei koskettu, Viimeiseksi kysyin, että "mikä se tuo on?" jolloin Herra Sammakko sanoi sen olevan minulle. Avasin säkin ja sieltä paljastui valtava kori.




Korissa oli päälimmäisenä neulekirja ja polttoainetta neuletehtaaseen:




Herkkujen alta paljastui ihana näky:




Kori oli täynnä erilaisia lankakeriä. Olin juuri hypistellut kaupassa Tähti-lankoja, mutta jättänyt ne sitten kuitenkin ostamatta. Nyt niitä oli monta kerää sekä paljon muita ihanuuksia. Näistä riittää sukkatehtaalle materiaalia pitkäksi aikaa.

Joulu on ihmeiden aikaa!


lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulupihalla käymässä

Sammakon kotikonnuilla järjestettiin tunnelmallinen Joulupiha -tapahtuma. Äiti Sammakon kanssa suunnistimme sinne jo aamuhämärissä. No, koko päivän satoi lunta ja oli hämärää. Mutta senkin verran tunnelmallisempaa!

Joulupihalla oli myynnissä paikallisia herkkuja ja käsitöitä. Kahden talon pihapiirit kaikkine rakennuksineen oli valjastettu käyttöön. Taloissa oli sisällä ja ulkona erilaisia myyntipisteitä. Ohessa muutama palanen makusteltavaksi:


 Opasteet paikallaan.

Kutsuvan näköinen kuja.

Kasvihuoneesta oli tehty kranssimyymälä. Myymälässä oli myynnissä erilaisia joulukransseja.

Kranssimyymälässä tuoksui myös glögi.

Kasvihuoneessa oli kasvatettu kesällä viiniköynnöksiä. Viinirypäleistä oli tehty mehua, joka oli sitten jatkojalostettu glögiksi. Oli muuten taivaallisen hyvvä!

Näkymä navetan ylisiltä.

Jos tässä ei ole joulun tunnelmaa, niin sitten ei missään!

Kodassa sai käydä lämmittelemässä ja paistamassa vaahtokarkkeja.

Pieni tonttu on kulkenut omenapuiden välistä.

Paikalla oli myös Arja Koriseva sekä joulumuori. Joulumuori tarjosi pussistaan karkkeja Sammakon perheelle.

Olipa mukava päivä! Onneksi jouluun on vielä aikaa, niin ehtii käymään useammassakin joulutapahtumassa. Muutamat villasukatkin lähtivät uusiin koteihin lämmittämään viluisia jalkoja. Näillä säillä niitä tarvitaan.

Matkaan tarttui mm. kotitekoinen ruisleipä, ovikoriste, puinen poro pihaa vartioimaan, paikallisia hilloja ja muita herkkuja. Arpajaisista sain vielä matkaan piparkakkuja. Ei siis turha reissu ollenkaan!