sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sukkatehtaan arkea

Kirjoitin jokin aika sitten, kuinka minua on vaivannut TSS eli toisen sukan syndrooma. Keskeneräisten töiden laatikossa on toistakymmentä paritonta sukkaa. Olen nyt tehnyt itseni kanssa sopimuksen, että jokaista uutta aloitettua projektia kohti minun tarvitsee tehdä 2-3 keskeneräistä valmiiksi. Olen aloittanut parit lähemmäs kymmenelle parittomalle sukalle. Valmistakin alkaa vihdoin tulla. Muutamat valmiit odottavat kuvausinspiraatiota. Nämä sain pingotettua ja kuvattua tänään:




Lanka: 7 Veljestä Moniraita
Puikot: 3,5 mm
Ohje: Perussukka

Lanka on vuosikertaherkku lankavarastojeni kätköistä. Tykkään tämän langan raidoituksesta tosi paljon. Raidat rytmittyvät kivasti ja väri on harmooninen. Lanka on myös vanhaa kunnon pehmeätä seiskaveikkaa, jossa on tosi kiva neuletuntuma. Onneksi tätä on vielä pari kerää jemmassa.


Näin viime viikolla facebookissa mainoksen, että lähialueen yhdessä S-Marketissa tehdään lankahyllyyn tilaa kevään uutuusväreille. Lankoja oli tarjouksessa -30% hintalapulla. Siispä kurvasin paikalle ohikulkumatkalla ja ostin muutaman kerän lankoja jemmaan. Ihan vaan, ettei lopu kesken. Matkaan tarttui myös yksi luonnonvalkoinen kerä, jolle on jo suunnitelmakin olemassa.