perjantai 24. huhtikuuta 2020

Luisevat sukat

Minulle on jäänyt korvan taakse juttu muutaman vuoden takaa, jossa neulesuunnittelija kertoi nimenneensä kaikki mallit sen mukaan, mitä oli kulloinkin katsonut televisiosta. Kuinka hauska idea! Itsekin neulon aina telkkarin ääressä. Silloin jo ajattelin, että nämä Bones-sukat pitää joskus neuloa. Nyt tuli juuri niille sopiva lanka vastaan, joten ei kun neulomaan.




Lanka: Järbo / Mellanraggi
Puikot: KnitPro Cubics 3,0mm
Ohje: Bones (kirjasta Ilona Korhonen & Jenni Österman: Neulekirja. Tähkäpää ja muut lempineuleet)
Koko: 39-40
Langan kulutus: 103g


Nämä sukat on neulottu ulkomuistista, kun kyseistä ohjetta ei ollut juuri silloin käsillä. Voivat siis poiketa alkuperäisestä, mutta idea on sama. Katsoin kuitenkin varulta pari jaksoa Bonesia neuloessa, jotta tunnelma ainakin säilyy. Tottakai lanka loppui juuri ennen kärkikavennuksia. Onneksi hyllyssä oli toinenkin kerä samaa lankaa.

Kiva malli neuloa. Helppo tehdä ilman isomaa laskemista ja miettimistä, mutta kuitenkin sopivasti jotain jujua.

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Arpaonni suosii

Minä-en-koskaan-voita-mitään. Yhtään-mitään. Osallistun ahkerasti kilpailuihin netissä, facessa, kaupoissa jne. Kaverit voittaa jotain tämän tästä, mutta minulle ei vaan osu. Nyt kuitenkin onni ajoi harhaan ja eksyi minun kohdalle. Kässämessut netissä -tapahtuman yhteydessä oli arvonta, jossa voi voittaa 100 euron arvoisen lahjakortin valitsemaansa messuilla mukana olleeseen kauppaan. Ja minä voitin!!! Aijai sitä onnea!

Päätin käyttää lahjakorttini pieneen vasta aloittaneeseen lanka-/verkkokauppaan tukeakseni heitä. Otin siis lahjakortin Lappeenrannassa sijaitsevaan Pyöröpuikkoon. Olen kerran käynyt sen ikkunan takana kuolaamassa, mutta en päässyt silloin käymään kaupassa. Tilaisin lankoja titenkin koko rahalla.

Noudin pakettini tänään postista. Se oli NIIN kaunis! En meinannut malttaa avata sitä, koska se oli paketoitu niin ihanasti.




Olin tilannut lankoja koko lahjakortin summalla. Tilauksen jälkeen minulle soitettiin ja pahoiteltiin, kun joku lanka oli päässyt loppumaan varastosta. Sanoin, että tilalle voi laittaa jotain muuta kivaa sukkalankaa. Paketin avaaminen oli siis jännittävää, kun en tiennyt, mitä kaikkea ihanuuksia se sisältää.




Ai että, mitä aarteita! Näistä on iloa pitkäksi aikaa. Voin lämpimästi suositella kyseistä lankakauppaa! Todella iloinen ja ystävällinen asiakaspalvelu, nopea toimitus ja ihana paketti. <3




maanantai 13. huhtikuuta 2020

Limaiset lapaset

Olen monta kertaa koittanut päättää tykkäänkö intialaisesta peukalokiilasta vai en. Se näyttää oudolta, mutta istuu käteen todella hyvin. Nyt päätin kuintenkin antaa sille mahdollisuuden.




Kiila siis neulotaan kämmenpuolelle lapaseen. Näyttää hassulle, mutta istuu käteen "kuin hanska". Etupuoli lapasesta on sileä tai sen voi suunnittella mieleisekseen. Neuloin nämä lapaset ihan sileänä, koska lanka oli niin kivasti värjätty.




Tämä lanka on 50g kerissä, joten arvelin,  että tarvitsen kaksi kerää lankaa. Aloitin molemmat lapaset kerän alusta. Ihan vahingossa kerät sattuivat alkamaan lähes samasta kohtaa värinjuoksua, joten näiden väritys tuli kohdistettua ihan itsekseen.




Lanka: Hjerte Garn / Lima (100% villa)
Puikot: KnitPro Cubics 4,0mm
Ohje: sovellettu Novitan ohjeesta (klikkaa tästä)
Koko: nainen
Langan kulutus: 68g


Tämä oli todella helppo ja nopeatekoinen malli. Tykkäsin peukalon erittäin hyvästä istuvuudesta. Minulla on jo toisetkin tämmöiset lapaset puikoilla.

Tämän langan tarina on kiva, joten haluan jakaa sen teidän kanssa:
Näin joskus talvella tori.fi -sivulla ilmoituksen, jossa joku rouva myy ison varaston lankoja pois hintaan 1 euro / kerä. Sisäinen hamsterini heräsi välittömästi. Soitin myyjälle ja sanoin tulevani heti töiden jälkeen illalla hakemaan. Olin toinen ostaja. Ensimmäinen oli ehtinyt jo kuorimaan suurimman osan sukkalangoista päältä pois, mutta jäljella oli vielä kaikkia ihanuuksia, kuten nämä langat. Möyhin lankalaatikoita, keräilin sieltä täältä aarteita ja rupattelin ihanan myyjärouvan kanssa pitkät tarinat neulomisesta. Onneksi minulla oli "vain" 80 euroa rahaa mukana... Ostin nimittäin koko rahalla. Ihana myyjärouva pakkasi vielä muutaman extrakeränkin matkaan mukaan, jotta ne pääsisi "hyvään kotiin". Voi sitä riemua, kun kannoin saaliini kotiin ja järjestelin niitä laatikoihin. Siitä saaliista riittää neulomista ja iloa pitkäksi aikaa.

lauantai 11. huhtikuuta 2020

Napapiirin lapset

Tämä talvi on ollut minulle hyvin raskas. Olen tehnyt töitä aivan liikaa. Itselle ja harrastuksille ei juurikaan ole ollut aikaa. Siksipä täällä blogissakin on ollut hyvin hiljaista. Olen muutamina hetkinä kuitenkin ehtinyt telkun ääressä neulomaan muutaman puikollisen kerrallaan. Nyt näin pääsiäisen vapaapäivinä yritän saada viimeiteltyä ja kuvattua syntyneitä tuotoksia.

Ensimmäisenä kuviin pääsee kahdet sukat Novitan 7 Veljestä Napapiiri -langoista. Kerällä tämä lanka hieman epäilytti minua, olisiko se sittenkin liian rauhaton. Mutta valmiina neuleena se on minusta kauniin harmoninen.




Ensimmäiseen pariin neuloin kaveriksi luonnonvalkoista rauhoittamaan väriä. Toisen parin uskalsin päästellä menemään ihan semmoisenaan. Onneksi minulla oli 2 kerää tuota sinisen sävyistä lankaa, sillä lanka loppui tietenkin juuri ennen viimeisiä kärkikavennuksia.




Lanka: Novita 7 Veljestä Napapiiri (kirjava) +7 Veljestä (luonnonvalkoinen)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukka valepalmikkoresorilla
Koko: 36-37
Langan kulutus: 92g




Lanka: Novita 7 Veljestä Napapiiri (kirjava)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukka
Koko: 40-41
Langan kulutus: 103g


Tämä Napapiiri oli minulle positiivinen yllätys. Langan väritys oli todella kiva. Se soljui kauniisti, ei muodostanut mitään "kasoja" ja näyttää muutenkin kauniille. On siis mitä parhain lanka ihan perussukkiin. Minulla on tätä onneksi vielä jokunen kerä jemmassa, eli saan vielä joskus neuloa tästä jotain kivaa.


sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Harmaan sävyjä

Minulla on ollut yksi kerä ihanaa meleerattua harmaata lankaa. En halunnut neuloa siitä yksinään sukkia, sillä sitten se olisi käytetty. Niinpä päädyin käyttämään sitä vähän kerrassaan useampiin sukkiin. Ensimmäiset sukat valmistui jo jokin aika sitten (kurkkaa tästä).

Tällä kertaa langasta syntyi kaksi paria harmaan sävyisiä sukkia.




Jokaisen vaatekaapistä pitäisi löytyä ainakin yhdet harmaat villasukat. Nämä eivät ole ihan perinteisiä sukkia, mutta ei toisaalta kovin kaukanakaan siitä.




Lanka: 7 Veljestä (graffitin harmaa) + Kaupunkilanka Koski (meleerattu harmaa)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukat, raidat tehty Rim socks ohjeella (klik)
Koko: 28-30
Langan kulutus: 86g




Lanka: 7 Veljestä (harmaa) + Kaupunkilanka Koski (meleerattu harmaa)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukat
Koko: 40-42
Langan kulutus: 113g


Olipa mukava neuloa välillä ihan harmaita sukkia. Se oli jotenkin yllättävän rauhoittavaa. Lankaa jäi vieläkin pieni nökkönen, joten saa nähdä millaiset sukat sen ympärille rakentuu.

Tämä Kaupunkilangan Koski oli mukava tuttavuus. Olen neulonut siitä kerran aikaisemminkin (klik) ja ihastuin jo silloin. Lanka on ihanan pehmeätä ja pumpulisen tuntuista. Siitä tulee jotenkin mukavan kuohkea ja pehmeä neule. Toivottavasti kestää myös käytössä.




maanantai 20. tammikuuta 2020

Sademetsäsukat

Nämä sukat saivat nimensä ensimmäisestä ajatuksesta, joka minulle tuli langan nähtyäni: sademetsä ylhäältäpäin katsottuna. Sellainen vähän höyryävän utuinen vihreiden sävyjen meri. Tästä syystä lanka oli pakko ostaa ja neuloa sukiksi.

Opalin langat ovat minulle aika uusi tuttavuus. Olen kyllä hipelöinyt niitä kaupassa useasti, mutta aikaisemmin niiden sävyt eivät ole kiehtoneet minua, koska ne ovat olleet liian kirjavia. Nyt tämä lanka kuitenkin hurmasi minut sekä värillään, että tuntumallaan.

Kuva: Prince Production on Unsplash


Lanka: Opal Lucky
Puikot: KnitPro Cubics 2,5mm
Ohje: Perussukka
Koko: 42-43
Langan kulutus: 84g


Tätä lankaa oli ihana neuloa. Se ei takertunut itseensä, vaan se oli ihanan tiukkakierteistä. Lopputulos oli kauniin sileätä ja kuitenkin pehmoista. Niinpä neule oli minulle sellainen herkku, joka oli helppo kuljettaa mukana ja herkutella vähän kerrallaan (kuten tässä teetalossa kuvatussa kuvassa). Onneksi minulla on kaapissa odottamassa jo muitakin Opalin lankoja...




perjantai 10. tammikuuta 2020

Pukin kontissa matkannutta, osa 3

Tämä kolmas ja viimeinen juttu pukin kontissa matkanneista neuleista oli minulle yksi mieluisimpia neuleita pitkään aikaan. Aloin jo syksyllä miettimään joululahjaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea. Ajattelin, että hänelle on vaikea ostaa mitään, joten ajatuksella suunnitellut sukat ovat ehkä paras asia, jota pystyn hänelle lahjaksi antamaan.

Mallin valitseminen oli yllättävän haastava tehtävä. Piti olla miehekästä, mutta ei liian prameaa, käytännöllistä, mutta kuitenkin jotenkin spesiaalia. Koska kyseinen ihminen käy veneilemässä merellä punaisella veneellään, päädyin valitsemaan Merenkulkijan ohjeeksi ja punaisen väriksi (on myös saajan lempiväri).




Lanka: 7 Veljestä
Puikot: 3,5mm
Ohje: Merenkulkija
Koko: 46-47
Langan kulutus: 148g


Sukkien lisäksi paketoin pakettiin hyvää rommia meriaiheisella etiketillä sekä Fazerin sinistä vanhalla retro-etiketillä. Toivottavasti nämä kaikki yhdessä lämmittävät saajan mieltä.


Ihminen on merenkulkija elämän myrskyisellä merellä.
- Aleksis Kivi -


***
Sukkien paketoinnin aikaan kävin huollattamassa kynsiäni. Olen vakaa ranskalaisen manikyyrin kannattaja, kynteni ovat olleet valkokärkiset lähes aina viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nyt kuitenkin olin jotenkin jouluisissa tunnelmissa ja päätin välillä repäistä. Joulun kunniaksi vaihdoinkin värin kokopunaiseen. Lisäksi vielä astetta isommat joulupallot timanteista tehtynä.

Upeaa käsityötä, kiitos Taija!