lauantai 11. huhtikuuta 2020

Napapiirin lapset

Tämä talvi on ollut minulle hyvin raskas. Olen tehnyt töitä aivan liikaa. Itselle ja harrastuksille ei juurikaan ole ollut aikaa. Siksipä täällä blogissakin on ollut hyvin hiljaista. Olen muutamina hetkinä kuitenkin ehtinyt telkun ääressä neulomaan muutaman puikollisen kerrallaan. Nyt näin pääsiäisen vapaapäivinä yritän saada viimeiteltyä ja kuvattua syntyneitä tuotoksia.

Ensimmäisenä kuviin pääsee kahdet sukat Novitan 7 Veljestä Napapiiri -langoista. Kerällä tämä lanka hieman epäilytti minua, olisiko se sittenkin liian rauhaton. Mutta valmiina neuleena se on minusta kauniin harmoninen.




Ensimmäiseen pariin neuloin kaveriksi luonnonvalkoista rauhoittamaan väriä. Toisen parin uskalsin päästellä menemään ihan semmoisenaan. Onneksi minulla oli 2 kerää tuota sinisen sävyistä lankaa, sillä lanka loppui tietenkin juuri ennen viimeisiä kärkikavennuksia.




Lanka: Novita 7 Veljestä Napapiiri (kirjava) +7 Veljestä (luonnonvalkoinen)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukka valepalmikkoresorilla
Koko: 36-37
Langan kulutus: 92g




Lanka: Novita 7 Veljestä Napapiiri (kirjava)
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukka
Koko: 40-41
Langan kulutus: 103g


Tämä Napapiiri oli minulle positiivinen yllätys. Langan väritys oli todella kiva. Se soljui kauniisti, ei muodostanut mitään "kasoja" ja näyttää muutenkin kauniille. On siis mitä parhain lanka ihan perussukkiin. Minulla on tätä onneksi vielä jokunen kerä jemmassa, eli saan vielä joskus neuloa tästä jotain kivaa.


2 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! :) Minäkin tykästyin Napapiirin kuviointiin, vaikka samoja epäilyksiä oli aluksi. Se osoittautuikin kivasti "raidoittuvaksi" langaksi, värit asettuvat mukavan rauhallisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että muilla on samanlaisia kokemuksia langan suhteen. :) Kerrankin näinpäin. Välillä käy niin, että kerällä niin kaunis lanka onkin valmiissa neuleessa vähemmän kaunis.

      Poista