tiistai 11. huhtikuuta 2017

Ostoksia, ostoksia

Viimeaikoina on tullut neulottua ja virkattua paljon, mutta jotenkin kauhea kasa töitä makaa keskeneräisinä. Olen aloittanut paljon uusia töitä ja ne on eri vaiheissa. En siis kuitenkaan ole saanut oikein mitään valmista aikaiseksi. Jokaisella on kuitenkin tarina, miksi ne ovat edelleen keskeneräisenä.

Yksi hyvä esimerkki on sukat, joita neuloin jonain iltana viime viikolla. Ensimmäisen sukan valmistuttua aloin epäilemään, riittääkö lanka sittenkään toiseen sukkaan. Punnittuani sukan ja jäljellä olevan langan totesin, että eihän se tietenkään riitä. Siispä tunnistamaan lanka ja keksimään, mistä sitä saa lisää.

Lanka oli kotoisin Adlibriksen verkkokaupasta. Siispä sinne selailemaan. Onneksi lankaa oli vielä saatavilla. Samaan pakettiin piti tietenkin ujuttaa pari muutaki kerää, kun kerran samassa paketissa tulisi ja vielä ilman postikuluja.




Pakettiin lähti siis kerä tuota pinkki-keltaista Mellanraggia, joista minulla on tulossa sukkapari, mutta lanka loppui kesken. Minulla oli jemmassa yksi kerä myös tuota vihreää, mutta tilasin sitäkin jo valmiiksi toisen kerän, jotta saan sukat syntymään myös siitä. Sockia pitää aina laittaa pari kerää pakettiin, sillä sitä voi käyttää niin monenlaisiin sukkiin. Kirsikkana kakussa on Mellanraggin pinkki lanka, josta tulee neuloessa ikäänkuin kukkakuviota (klik). Lanka sopii erityisen hyvin mm. Olga-sukkiin.

Tilasin kokeeksi myös kahdet Järbon punaiset alumiiniset sukkapuikot. Olen kova KnitPron fani, mutta ajattelin antaa näille tilaisuuden. 15 cm teräväkärkiset puikot ovat aivan parhautta ohuille sukkalangoille. Kokeilen näitä seuraavan uuden työn aloittamisen yhteydessä. Raportoin sitten tuloksista.

Mitä sinä neuloisit näistä langoista?


4 kommenttia:

  1. Lankashoppailu on kyllä kivaa. (: Miehän neuloisin sukkia vaikka maailman tappiin asti... Ehkä parit lapaset ja säärystimet sekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että minullakin noista tulee lopulta kuitenkin niitä sukkia, koska niitä on vaan niin mukava neuloa. :)

      Poista
  2. Minäkin olen käynyt pariinkiin otteeseen Adlibriksen sivuilta katselemassa lankoja, kun tekisi taas mieli tilata;).Pitäisi tosin ensin saada kulutettua entisiä nyttösiä...nyt on puikoilla peppipitkätossu-henkiset polvisukat itselle ensi talveksi.Nyt on kyllä pakko tutustua tuohon "kukkalankaan" paremmin,kuulostaa niin hauskalta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt siellä on taas alet menossa. Kannattaa ehkä kurkata... ;) Peppipitkätossejn jälkeen on kuitenkin aika neuloa taas jotain uutta.
      Tuosta tekstin välissä olevasta linkistä pääset kurkkaamaan, miltä "kukkalanka" näyttää Olga-sukiksi neulottuna.

      Poista