sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Kiinalaiset sukat

Kävin jokin aika sitten Porissa Hintakaaressa shoppailemassa lankoja. Sieltä matkaan tarttui kokeeksi nämä langat. Nykälän lankojen valmistusmaa näyttää olevan Kiina, joten sukat saivat nimensä tämän mukaan.







Lanka on vyötteen mukaan aivan 7 Veljestä paksuinen, mutta tuntui neuloessa jonkin verran ohuemmalta. Myös valmiissa neuleessa huomaa selkeän kokoeron Veikasta neulottuun samaan silmukkamäärään. Sukat onkin kuvassa olevalle mallille hiukan pienet. Lanka kuitenkin oli ihan mukava neulottava. Ostin samalla pari muutakin väriä, joten tästä tulee kyllä neulottua uudestaankin.


Lanka: Nykälän lanka Amanda (pinkki) ja Sofia (harmaa)
Puikot: 3,5 mm
Ohje: omasta päästä
Koko: 36-38
Langan kulutus: 91g


Pinkin langan raidoitus oli hyvin erikoinen: joka toisella kerroksella oli pinkin ohella harmaata ja joka toisella kerroksella violettia. Tällä silmukkamäärällä lanka ei raidoittunut, vaan siitä tuli tämmöisiä laikkuja. Se teki neulomisesta jännää, koska oli kiva seurata laikkujen kasvamista.




Kuvauspaikalla oli aivan ihana idea: betoniporsaat oli maalattu iloisilla väreillä. En tiedä kuka on ollut maalaamassa, mutta jos sinä tiedät, niin kerro ihmeessä!


2 kommenttia:

  1. On kyllä hauskat sukat! Kiva malli ja kivat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liila! Tämän langan väritys on kyllä minustakin kiva. Innolla odotan, että ehdin neulomaan muita värejä ja näkemään, kuinka ne käyttäytyy.

      Poista