perjantai 8. kesäkuuta 2018

Lidlin tätien sukat

Bongasin joskus Lidlin mainoksessa sukkalankaa. Paatuneena lanka-addiktina sitä oli tietenkin saatava, kuinkas muutenkaan. Lanka odotteli aikansa laatikossa. Jokin aika sitten sain idean virkata kivat, ilmavat kevätsukat. Kaivoin langan ja koukun esille. En edes ehtinyt aloittaa, kun tajusin, että langan väritys on sellainen, että sen virkkaaminen on mahdotonta, tai ainakin täyttä tuskaa. Siispä nopea vaihto puikkoihin.

Minulle tyypilliseen tapaan kaikki neuleet ovat aikansa odottelemassa valmistumista, sillä neulon aina eri päivinä fiiliksen mukaan eri neuleita. Kevät oli ja meni. Näistä tuli kuitenkin kivat kesäsukat. Langassa on lähes puolet puuvillaa, loput villaa ja polyamidia. Se tekee sukista hyvin ilmavan ja hengittävän tuntuiset.






Lanka: Lidlin Sock Yarn "Nina"
Puikot: 2,5 mm
Ohje: Perussukka omasta päästä
Koko: 42-43
Langan menekki: 82 g


Sukkien väritys on periaatteessa kiva, mutta ei kuitenkaan ihan oma suosikki. Lankaa on jemmassa vielä useampi kerä. Saa nähdä jääkö ne hautumaan, vai tuleeko neulottua useammat sukat.

Mitä sinä tekisit tästä langasta?

4 kommenttia:

  1. Mulla taitaa olla kolme pakettia samaa lankaa, eri väreissä vaan. Sukkia myös ajattelin tehdä, tykkään tuosta ohuesta langasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tätä samaa myös turkoosimman värisenä. Siitä varmaan tulee ainakin tehtyä toiset sukat.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lanka oli ihan mukavan tuntuista neuloa. Ainoastaan kerrosten laskeminen sai silmät harittamaan, sillä lanka oli sen verran kirjavaa ja siinä oli eri värisiä säikeitä. Kyllä tätä tulee varmaan neulottua enemmänkin.

      Poista