maanantai 6. tammikuuta 2020

Metsäsukat

Jämälankapussini alkoi olla aikas täysi. Oli siis aika hiukan vajentaa sitä. Kaivelin sieltä kaikki vihreän sävyiset 7 Veljestä -paksuiset sukkalangat pöydälle ja pyörittelin niitä hetken käsissäni. Mitä niistä tekisi? Hain harmaan kerän jämät kaveriksi ja aloin neuloa. Yhdistelin vihreitä sekaisin aivan fiiliksen mukaan eri paksuisiksi raidoiksi. Yhden loppuessa uutta tilalle. Tämmöiset niistä sitten tuli.




Lanka: 7 Veljestä (harmaa) + 7 Veljestä jämiä mm. Polkka, Pohjola, Polaris ja yksivärisiä lankoja
Puikot: 3,5mm
Ohje: Perussukka
Langan kulutus: 106g


***
Lankaa ei saa heittää pois. Säästän kaikki yli metrin jämät. Kieputan jämät pieniksi keriksi tai palloiksi ja säilön ne paksuuden mukaan pusseihin. Tässä malliksi sukkalankoja 7 Veljestä -paksuisena, Nallen paksuisena ja ohuita sukkalankoja. Muille lankalaaduille on vielä omia jemmojaan. Isommat nöttöset voi käyttää vaikka raitoina sukkiin, pienetkin kelpaa yhdistellä vaikka yllä olevan mukaisiin sukkiin.




Itse en pidä jämäsukista, joissa on kaikki maailman värit sekaisin. Se on liian kirjavaa minun makuuni, etenkin jos jämät on pieniä nöttösiä. Säästän mieluummin jämiä sen aikaa, että saan jotain tämmöistä harmonisempaa aikaiseksi.
***

Näitä oli kiva neuloa. Vihreitä sävyjä oli kertynyt yllättävän paljon, joten sai mielensä mukaan sommitella niitä peräkkäin. Koska kasassa oli hyvin eri tyyppisiä lankoja (mm. Polkkaa ja Pohjolaa), oli yhdistely yllättävänkin isossa roolissa. Sain kuitenkin mielestäni raidat näyttämään ihan kivalta keskenään.



Neuloessa oli mukava muistella, että mitä kustakin langasta on aikoinaan neulonut. Jotenkin tämä projekti sisälsi myös aimo annoksen nostalgiaa.


4 kommenttia:

  1. Ihanat metsäsukat ja todellakin tulee metsä mieleen :) Sulla on kyllä kyky sommitella noita värejä sukkiin. Lisäksi tykkään näistä sun kuvista kovasti!
    Hyvä idea nuo lankapussit paksuuden mukaan, otankin sen käyttöön.
    En kanssa yleensä tee värikkäitä sukkia, mutta nyt olen tehnyt viime aikoina muutamat jämälankasukat jotka ovat todella värikkäät - ja koska ne ovat sopineet niiden käyttäjälle.
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Minulle sukkien kuvaaminen on iso osa neulomista. Joskus saatan neuloa sukat sen vuoksi, että näen jossain kivan kuvauspaikan tai halua värin sopivan johonkin esineeseen tai paikkaan. Minulla saattaa olla useita valmiita sukkia odottamassa oikeata kuvauspaikkaa viikkoja tai jopa kuukausia.

      Kirjavatkin jämälankasukat on kauniita, jos niissä on värit järjestetty oikein. Pääasia, että ne eivät ole ihan sekasotkua. Olisi muuten kiva joskus nähdä neulomiasi sukkia. :)

      Poista