lauantai 28. syyskuuta 2019

Hei Muu-uu-mi!

"Ei muumitaloa lukita yöksi, hei Muu-uu-mi!"

Novita julkaisi jo jokin aika sitten Muumi-langat. Minusta nämä Muumilaaksot oli niin herkullisia, että ostin niitä useamman kerän. Ensimmäisenä puikoille valikoitui tämä turkoosi.





Lanka: Novita Muumilaakso + 7 Veljestä (valkoinen)
Puikot: KnitPro Cubics 3,0mm
Ohje: Perussukka
Koko: 37-38
Langan kulutus: 88g / pari


Näitä oli niin mukava neuloa, että tein samantien toisenkin samanlaisen parin. Langasta syntyi mielikuvituksellisia kuvioita. Niiden leikkiä seuratessa sukat syntyi kuin itsestään.

Mitähän väriä kokeilisi seuraavaksi?


maanantai 16. syyskuuta 2019

Aurikoiset lohtusukat

Neuloin keväällä pehmeän pörröiset kotoilusukat kollegalleni (klik). Ne niin sanotusti osui ja upposi. Myös hänen äitinsä oli ihastunut sukkiin ja kuuleman mukaan oli yrittänyt anastaa ne. Ajattelin jo silloin, että pitääpä jossain välissä tehdä hänelle omat.

Pari viikkoa sitten kuulin, että suuri suru oli kohdannut heidän perheensä läheisen ihmisen nukuttua pois. Ajattelin, että nyt jos koskaan on aika neuloa juuri nämä sukat. Valitsin saajan lempivärit ja ryhdyin toimeen. Neuloin sukat täyteen lämpöä, aurinkoa ja myötätuntoa. Toivottavasti saaja tuntee sen näitä käyttäessään.







Lanka: 7 Veljestä (keltainen) ja Novita Pilvi (valkoinen)
Puikot: 3,5 mm
Koko: 39-40
Ohje: Perussukka
Langan kulutus: 105 g


Pilvi-lanka on uskomattoman pehmoista. Se on ihanaa neuloa ja tuntuu ihoa vasten todella mukavalle. Joudun varmasti neulomaan näitä sukkia lisääkin, niin kauan kuin lankaa riittää.


keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Ensiapusukat

Nämä sukat saivat nimensä siitä, että ne saivat alkunsa ensiapukurssilla. Joudumme työn puolesta ylläpitämään ensiaputaitoja, joten kurssin paripäiväiset kertausharjoitukset on suoritettava muutaman vuoden välein. Koska kyseessä oli jo ties-monesko-kerta, niin otin puikot ja lankaa viihdykkeeksi.

Lanka oli minulle puolituttua. Olin neulonut aikaisemminkin Dropsin Fabel -lankoja, mutta tämä Fabel Long Print oli uusi tuttavuus. Lankahan on aivan todella kaunista! Se oli myös mukavaa neulottavaa, joten tämä sukkapari syntyi kuin itsestään.

Tai no... tunnustan. Ensimmäinen sukka syntyi kurssilla, mutta toinen odotutti itseään hiukan kauemmin. Kun on joka puolella asuntoa keskeneräisiä töitä lojumassa, niin on aina vaikea valita, minkä niistä ottaisi työn alle milloinkin. Minulle kun käsitöissä päämäärää tärkeämpi seikka on matka sinne. Neulon ja virkkaan rentoutuakseni. Ostan lankoja ja rakastan niiden omistamista. Jos sitten välillä syntyy jotain valmistakin, niin se on vain bonusta.





Langan väri osoittautui todella haastavaksi kuvata. Se näytti kuvissa joko liian vaalealle tai liian siniselle. Alla olevat kuvat on ehkä lähinnä totuutta, vaikkakin nekin näyttää hiukan liian sinertävälle.





Lanka: Drops / Fabel Long Print
Puikot: Knitpro Cubics 2,5mm
Koko: 38-39
Ohje: Perussukka
Langan kulutus: 62g


Kurssipäivinä on mukava neuloa jotain perusjuttua. Voi antaa puikkojen vain käydä ilman, että niitä tarvitsee juuri katsoa tai tekemistä miettiä. Samalla voi halutessaan keskittyä opetukseen tai välillä vaikka antaa ajatusten harhailla luokkahuoneen ulkopuolelle muihin maailmoihin. Kaunis ja pehmeä lanka, kuten tämä, on loistava valinta noihin tilanteisiin. Voi myös pysähtyä vain ihailemaan langan väritystä ja sivellä työn pehmeätä pintaa. Kurssipäivä alkaa tuntumaan melkein lomapäivältä.


lauantai 7. syyskuuta 2019

Sukat ystävälle

Nämä sukat ovat menneet jo jokin aika sitten omistajalleen, mutta nyt on hyvä aika esitellä ne täällä.

Eräs ystäväni oli katkaissut keväällä jalkansa ja oli sairaalassa. Kävin tervehtimässä häntä siellä. Ystävä valitteli, että hänellä ei ole yhtään ehjiä villasukkia. Ajattelin siis, että tämä vääryys tulee ensi tilassa korjata. Etsin oikein kaunista pitsimallia ja halusin yhdistää sen iloisen raikkaaseen väriin. Kyseinen ihminen on niin iloinen ja positiivinen, että hänelle piti olla myös iloinen väri sukkiin.

Sukat oli minulla hetken valmiina odottamassa. Kun ystäväni täytti kesällä pyöreitä vuosia, vein nämä hänelle lahjaksi. Kesän kuumina päivinä näille ei ollut tarvetta, mutta nyt syksyn viiletessä nämä menee varmastikin tarpeeseen.








Lanka: 7 Veljestä
Puikot: 3,5mm
Ohje: Novitan ohje (klik)
Koko: 38-40
Langan kulutus: 105g


Näihin sukkiin tuli neulottua paljon lämpimiä ajatuksia. Olen itsekin ollut joskus toipilaana kuukausia vakavan jalkavamman seurauksena joten tiedän, että se ei ole sitä ihmisen parasta aikaa. Uskon, että saaja tuntee sen lämmön ja myötätunnon näitä käyttäessään. <3


sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Syksyn lehtikatsaus

Syksyn mukanaan tuomat sukkalehdet on aivan parhautta. Olen jo muutamana syksynä bongannut marketeissa useampia sukkalehtiä ja päätynyt ostamaan ne kaikki. Tänä vuonna kaupasta piti pyydystää  nämä kolme:




Odotin innolla viikonloppua, jotta saan rauhassa lukea nämä läpi kannesta kanteen. Ensimmäisenä avasin lehden 59 lempisukkaa, koska ajatus noin monesta sukkaohjeesta sai innostuksen heräämään. 




Lehti sisälsi tosiaan ohjeet 59 sukkaan, mutta suurin osa oli joko perussukkaa tai sitten muuten vain sellaista, joka ei suuremmin kiinnosta. Sukat oli neulottu tuntemattomista langoista. Suurimmassa osassa ohjeita ei edes kerrottu lankaa, ainoastaan langan juoksevuus ja neuletiheys. Muutama ihan toteuttamisen arvoinen mallli löytyi. Muuten lehti toimi lähinnä inspiraation lähteenä.

Lehdessä mainostettu sukkakoulu oli floppi. Ohjeet oli aika vaikeaselkoisia ja niissä opetettiin asiat aika kummallisesti. Mm. kärjestä aloittaminen oli opetettu tavalla, jossa kärkeen jää reikä ja kärki on liian terävä ollakseen istuva. Myös kantapää oli todella kummallinen. Sukkakoulun "kruunasi" tämä alla oleva ohjekuva. Ilmeisesti käännös ei ole oikein onnistunut...




Lehti oli kuitenkin ihan viihdyttävä. Uskon, että sitä tulee selailtua vielä useammankin kerran inspiraatiomielessä. Ehkä myös otan puikoille siitä jotkut sukat.

Toisena käteen tarttui Kauneimmat Käsityöt lehden julkaisema asustelehti Sukat, myssyt huivit ja lapaset. Olen ostanut näitä aiemminkin ja tykännyt niiden tyylistä. 




Tässä lehdessä on mukavasti vähän muutakin lukemista ohjeiden ohella. Tykkään erityisesti neulesuunnittelijoiden esittelyistä ja haastatteluista. Lehdessä oli mm. Sarita Kotkavalkaman ja Tiina Kuun ohjeita. Tämä lehti on aina viihdyttävä. Sukkamalleissa oli pari sellaista, jotka menee ehdottomasti toteutettavien listalle. Lankoina oli käytetty monipuolisesti erilaisia lankoja. Ohjeisiin oli myös laitettu eri vaihtoehtoja langoille.




Lehden ulkoasu oli myös selkeä ja kaunis. Tämä lehti on oma kestosuosikki, joka lähtee aina kaupasta matkaan mukaan, kun uusi numero osuu silmään lehtihyllystä. 

Säästin kolmannen lehden tarkoituksella viimeiseksi, sillä sen suhteen minulla oli suurimmat odotukset. 




Tämä lehti on siis Kotivinkki-lehden tekijöiltä Parhaat Sukat ja Neuleet. Tämä lehti oli täynnä hittejä. Heti ensimmäinen ohje on neuleguruksi nimitetyn Niina Laitisen käsialaa. Mukana sunnittelijakaartissa on myös mm. Jon-sukista tunnettu Jonna Nordström, Sissukoiden luoja Sisko Malinen ja Merja Ojanperä. Tämä lehti on täynnä toinen toistaan ihanampia malleja. Näistä menee varmasti useampi toteutukseen. Lankoja oli käytetty mukavan monipuolisesti. Ohjeet näytti hyvin laadituille ja selkeille.




Ihastuin lehteen heti ensimmäisen sivun avattuani. Lehti oli kuvattu aivan todella kauniisti. Kaikki kuvat suorastaan huusivat tarttumaan puikkoihin ja alkamaan neulomaan. Tämä lehti oli ehdoton suosikkini tässä kasassa. 


Oletko sinä ostanut näistä jonkun? Mitä pidit?