maanantai 30. marraskuuta 2015

Lankaset

Työmatka kuljetti taas tutustumaan uuteen paikkakuntaan. Tällä kertaa kohteena oli Varkaus. Kävelin aikani kuluksi Kauppakatua pitkin, kun kuulin kutsuvan seireenin äänen nurkan takaa. Kurkistin kadulta sivulle ja mikäpä muukaan siellä kutsui kuin lankakauppa, Lankaset.


Kuvat julkaistu Lankaset-käsityökaupan luvalla.

Poikkesin sisään. Kaupassa minut toivotettiin heti tervetulleeksi ja siellä oli ihanan kotoisa tunnelma. Tarjolla oli mukavan monipuolinen valikoima lankoja monelta eri merkiltä. Lisäksi oli mm. Pirtin kehräämön villalankoja. Tarvikkeita oli puikoista kukkarokehyksiin.





Langat oli järjestetty kauniisti väreittäin. Tarjolla oli myös mukavasti valmiita töitä inspiroitumista varten.



Vierailu lankakaupassa sai hyvälle mielelle. Mukaan tarttui kaksi kerää sukkalankaa, osasin siis käyttäytyä maltillisesti. Niistä lisää, kun saan ne puikoille ja jotain valmista aikaiseksi.


2 kommenttia:

  1. Oi, näyttääpä hienolta... Kyllähän tuolla saattais vähän innostua enemmänkin ;) Ja oletpa saanut vaikka mitä aikaan kun lueskelin pari aiempaakin postausta. Hyvää joulun odotusta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi alissi! Tervetuloa blogiini ja kiitos kommentistasi! Kyllähän tuolla kaupassa tuntui, että ideoita alkaa pursuamaan päähän niin paljon, ettei tiedä mistä suunnasta aloittaa. Mukavaa joulun aikaa myös sinulle ja toivottavasti viihdyt blogini parissa myös jatkossa! :)

      Poista