maanantai 11. marraskuuta 2019

Novellikoukku

Kirjastoissa järjestetään nykyisin toinen toistaan kivempia tapahtumia. Oma suosikkini on Novellikoukku. Ai mikä se on? Se on tapahtuma, jonne käsityön harrastajat voivat mennä oman käsityönsä kanssa kuuntelemaan, kun kirjaston henkilökunta lukee ääneen novelleja.

Olin tänään toista kertaa Porin kaupunginkirjastossa Novellikoukussa. Paikalla oli toistakymmentä käsitöistä innostunutta kuulijaa ja kaksi kirjaston ihanaa leidiä. Tarjolla oli teetä ja herkkuja. Kirjaston leidit olivat nähneet todella ison vaivan etsiessään kasan erilaisia novelleja luettavaksi.




"Kirjavia kertomuksia luetaan lankakerien lomassa", sanottiin Novellikoukun mainoksessa.  Tämä piti hyvin paikkansa, sillä novelleissa oli monia eri tyylilajeja edustettuina.




Monet novelleista oli sellaisia, että en olisi niitä ehkä itse löytänyt luettavaksi kirjaston uumenista. Tarinat olivat hyvin viihdyttäviä.

Huoneessa tuoksui maustetut teet. Puikot kilisi hiljaa. Muutoin huoneessa vallitsi hiljaisuus lukijan lukiessa novellia ilmeikkäällä tavalla. Väliin saattoi päästä naurahdus. Novellien väleissä vaihdettiin muutama sananen.

Mitä käsitöitä siellä sitten tehtiin? Tässä muutamia otoksia työn alla olleista käsitöistä:










Työn alla oli siis yllättävän montaa eri tekniikkaa ja materiaalia. Osaamista oli huone aivan täynnä! Käsityöharrastajia oli kaiken ikäisiä, mutta kaikkia yhdisti rakkaus lankakeriin.

Tämä on minulla jatkossa kalenterissa aina tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Ihanan lämminhenkinen tapahtuma. Mikä sen parempaa kuin hyvällä syyllä laittaa pariksi tunniksi puhelimet kiinni ja kadota maailman kartalta hetkeksi nauttimaan käsitöistä ja kirjallisuudesta.


***
Kuvat julkaistu läsnäolleiden ja käsitöiden omistajien luvalla. Kiitos, että sain kuvata näitä muidenkin iloksi ja inspiraatioksi. Ja kiitos ihanalle neuleystävälleni, joka aikanaan vinkkasi minulle tämän tapahtuman.


2 kommenttia:

  1. Olipas siinä yhdistetty kaksi kivaa asiaa joita voi tehdä hyvin yhtä aikaa. En yhtään ihmettele vaikka olet laittanut sen ykkös jutuksesi.
    Mukavaa tiistai-iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Aika kiva tapahtuma :) Kirjallisuuden ja käsitöiden luova yhteistyö.

    VastaaPoista