sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Hanki-sukat

Neuloin näitä sukkia talvella, kun oli vielä hanget korkeat nietokset. Jotenkin ne sitten unohtui päätellä valmiiksi, sillä olen ollut viime aikoina työreissujen takia todella vähän kotona. Pidin taannoin yhtenä vapaapäivänä viimein päättelypäivän ja päättelin kaikki keskeneräiset työt valmiiksi samalla kertaa.

Aloin aluksi neulomaan tähtikuvioisia sukkia langasta inspiroituneena (langan nimi on Tähti). Langan pieni kimallus toi mieleen kuutamoyöt, joten tein niihin hiukan tähtiä. Tämä toimi samalla kirjoneuleharjoituksena, sillä kirjoneuleet eivät ole minun vahvin lajini.

Langassa on hyvin pitkä väriraportti. Toisen sukan kohdalla lanka oli aivan eriväristä ja näytti siltä, että niistä ei synny pareja toisilleen. Siispä neuloin välissä raitasukan, johon kului sopivasti tuo erivärinen kohta langasta. Sitten vaan vielä parit molemmille.






Lanka: Novita Tähti (sininen) + 7 Veljestä (valkoinen)
Puikot: 3,5mm
Ohje: omasta päästä (kuvio kirjasta Suuri kinnaskirja)
Koko: 35-37
Langan kulutus: 90g






Lanka: Novita Tähti (sininen) + 7 Veljestä (valkoinen)
Puikot: 3,5mm
Ohje: omasta päästä
Koko: 39-40
Langan kulutus: 104g


Tähti-lanka löytyi Herra Sammakon ihanasta joululahjasta (kurkkaa tästä). Se oli mukava tuttavuus. Minulla on sitä onneksi vielä pari kerää jemmassa tuleviin projekteihin. Ne ei kyllä varmasti jää pitkäksi aikaa kummittelemaan, vaan lähtee puikoille lähiaikoina.


2 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia! :) Ja kiitos inspiraatiosta, poistomyynnistä ostin muutaman kerän tätä Tähteä (musta-harmaa-valk. ja punainen), ja mietinkin, että mitenköhän niistä kannattaisi sukat tehdä. Ainakin tätä raidoitusvaihtoehtoa täytyy pohtia, nuo sinivalkoiset on nimittäin aivan ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipo-otus! Kiva, että sait inspiraation. :) Minulla odottaa myös tuota punaista sekä ruskean sävyistä pari kerää. Niistä pitää loihtia jotain kivaa, viimeistään jouluksi.

      Poista