lauantai 12. tammikuuta 2019

Moottorisahoja museossa

Näin ilmoitusen, että Jyväskylässä Suomen Käsityön museossa on näyttely virkatuista moottorisahoista. Se oli pakko päästä näkemään! Siispä Herra Sammakko matkaan mukaan ja katsomaan.





Sanna Vatanen oli virkannut moottorisahat ja kertoi samalla näyttelyllä moottorisahan historiaa. Sahoilla oli käyttäjien keskuudessa lystikkäitä lempinimiä. Artikkeli sahoista ja niiden lempinimistä oli inspiroinut taiteilijan virkkamaan kokoelman sahoja, suurin osa oikeassa koossaan. Sahat oli virkattu kuteista ja muurausnarusta.




Sanna Vatasen näyteikkunanäyttely Virkatut moottorisahat on nähtävillä 10.3.2019 saakka.


***

Tutustuimme samalla koko Käsityön museoon, sillä en ole koskaan ennen käynyt siellä. Museossa on vaihtuvien näyttelyiden ohella pysyvä mukavasti rakennettu pysyvä kokoelma, joka kertoo käsityön historiasta, materiaaleista, nykypäivästä ja tulevaisuudesta, kierrätystä unohtamatta. Vaikka tila ei ole mikään valtaisan suuri, on sinne saatu mukavan kattava kokoelma. Samassa yhteydessä toimiva Suomen kansallispukukeskus tuo myös oman mausteensa kokoelmaan.





Opin museossa monta uutta asiaa. Kuten, mistä Könnin kellon nimi tulee ja että Suomessa otettiin ensimmäisenä maailmassa Käsityöt kansakoulujen opetusohjelmaan. Tässäkin siis olemme olleet suunnan näyttäjiä.

Museossa saattoi myös kokeilla, miltä tuntuu itse tehdä käsitöitä (jos ei sitä jostain syystä tiedä).





Museon ihanin esine oli vanha Tikkurineule. Samassa naapurustossa kasvaneen parin odotettiin menevän naimisiinkin. Poika joutui kuitenkin sotaan, joten tyttö meni sillä aikaa naimisiin jonkun muun kanssa. Pojan palattua sodasta tyttö neuloi hänelle lahjaksi paidan. Paita oli saajalleen niin rakas, että hän piti sitä 50 vuotta. Matkan varrella hän sai lahjaksi sukulaisilta uusia paitoja. Hän ei koskaan pitänyt niitä, vaan paikkasi niillä rakasta paitaansa.




Museo oli mukava vierailukohde. Suosittelen poikkeamaan, jos vaan on seudulla. Museosta löytyy kiinnostavaa tutustuttavaa myös muillekin kuin käsitöitä tekeville ihmisille.


***

Museon jälkeen pistäydyimme antikvariaatissa katselemassa. Käsityökirjojen hyllystä löysin ehdottoman klassikon: Mary Olki. Minulla on muita Mary Oljen kirjoja, mutta tätä minulla ei vielä ollut. Tämä oli siis pakko ostaa matkaan mukaan.



4 kommenttia:

  1. Ihana kohde,täytyykin käydä joskus!Enpäs tiennytkään tuota faktaa kansakoulujen käsityöopetuksesta.Aika hienoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Vaikka itsekin aikas monta asiaa tiedän käsitöistä, niin tuolla oppi myös hyvin monta uutta juttua. Kiva museo!

      Poista
  2. Kiva kulttuuripostaus. Virkattuja moottorisahoja en ole kyllä ennen nähnyt, humoristinen idea. Joku vuosi sitten näin Helsingissä Kiasmassa virkatun poliisiauton aidossa koossaan, mikä oli upea luomuus, kuten myös nämä moottorisahat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli niin hauska näyttely, että oli pakko jakaa tämä muidenkin kanssa. Jos liikut Jyväskylässä, niin moottorisahat on museon ikkunassa. Niitä voi siis ihastella ihan ohi kulkiessa.

      Poista