perjantai 30. marraskuuta 2018

Ocean-sukat

Neuloin jo aikaisemmin syksyllä sukat tästä ihanan värisestä langasta. Langassa on hyvin pitkä väriraportti, joten ajattelin, että en kohdista lankoja. Minusta sukat kuuluu olla joko aivan samanlaiset tai sitten reilusti erilaiset. Ei mitään sellaista vähän sinne päin.

Noh, aina ei voi onnistua. Langassa oli solmu. Lanka alkoi solmun jälkeen juoksemaan aivan eri kohdasta, eri raidoitus ei ollut enää sama. Tämä ei sinänsä haitannut mitään, mutta nyt erilaisiksi tarkoitettujen sukkien kärjet oli melkein samat, mutta kohdistus heitti noin sentillä. EIIII, ei näin. Sielu ei sulata tämmöistä. Sukat oli hetken jäähyllä odottelemassa. Minähän en pura valmiita neuleita. Neuloin sitten toisen parin ja etsin niistä parhaiten toisilleen sopivat parit.







Lanka: Adlibriksen Socki (väri Ocean)
Puikot: 3,5 mm
Koko: 37-39
Ohje: Perussukka
Langan kulutus: 2x 98g


Hetken meinasi harmittaa, mutta tämä oli niin pirteän väristä lankaa, että tästä neuloi mielellään toisetkin sukat. Perussukkia kun syntyy helposti aina telkkarin äärellä istuessa.


2 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia! Joskus ne solmut osuu kyllä just väärään kohtaan! Sitten ärsyttää, jos kerrankin yrittää kohdistaa varta vasten. Ite olen just itseraidottuvasta langasta sukkia neulomassa, toista just alotan, katotaan kui käy. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea matkaan! ;)
      Tässä se solmu oli tuossa sukassa, jossa tulee kaksi valkoista raitaa peräkkäin. Lanka siis jatkui aivan eri kohdasta. Mutta minusta lopputulos oli hyvä, kun teki toisenkin parin ja etsi sukille kaverit.

      Poista