perjantai 1. kesäkuuta 2018

Lankamatkalla Helsingissä, osa 2

Lankamatkaan toinen päivä valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen suuntasimme Hakaniemen kauppahalliin ihmettelemään sen tunnelmaa ja putiikkeja. Tässä kauppahallissa on kiva, yllättävän eurooppalainen tunnelma. Siellä olisi kiva istua kiireettömällä viikonlopun aamukahvilla.


VIHREÄ VYYHTI
Kauppahallin vieressä on myös lankakauppa Vihreä vyyhti. Se oli ensimmäinen virallinen kohteemme. Kauppa on käsittääkseni hiljattain vaihtanut omistajaa.






Kauppa oli aika pieni, mutta mukava vierailukohde. Tarjolla oli monen merkkisiä lankoja, mukavasti myös sellaisia, joita ei oikein kaikkialta saa (mm. ONline). Myynnissä oli myös valmiita villasukkia.

Kaupassa oli onneksemme juuri alennusmyynnit: mm. Langin ja ONlinen sukkalankoja sai 7 kerää 20 eurolla. Oli siis silkkaa säästöä ostaa kassillinen lankaa. Mukaan tarttui myös mustat ebenpuiset puikot.




SNURRE
Toinen kohteemme oli Snurre. Snurre ei ulkoapäin kertonut, että sisällä odottaakin lankaparatiisi. Ovesta astuttuamme tajusimme, että kauppa suorastaan pursuaa toinen toistaan ihanampia lankoja: Louhittaren luola, Madelinetosh, Hedgehog fibres ja monta monta muuta herkkua. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja tunnelma oli hyvin iloinen.






Hypistelimme lankoja eräänkin tovin. Tarjontaa oli niin paljon, että oli lähes mahdotonta osata valita ostoksia. Mukaan valikoitus lopulta 7 vyyhtiä ihanaakin ihanampia sukkalankoja. Sain kaupan päälle myös Snurren kassin. Tästä kasasta on iloa pitkäksi aikaa.




Lankakauppojen jälkeen poikkesimme vielä Marimekon Outletissa. Sinne upposi loput reissukassasta. Sen jälkeen olikin hyvä suunnata syömään ja ajella kotiin.

Kiitos reissun seuralaisille mielettömän mukavasta ja rentouttavasta reissusta! Kiitos myös kaikille matkalla tapaamillemme ihmisille. Tämä reissu ei varmasti jää viimeiseksi. Mikähän kohde seuraavaksi valittaisiin?


1 kommentti:

  1. Tuo snurren kirkkaanvihreä lanka <3
    Saa nähdä miten monta lankakauppaa onnistun bongaamaan kesäreissun eli 2 viikon aikana.Ja montako niistä onnistun välttämään;D

    VastaaPoista