maanantai 13. marraskuuta 2017

Titityyssä herkuttelemassa

Titityyn lankakauppa Jyväskylässä on kaikkien lankaherkuttelijoiden pyhiinvaelluskohde. Titityyssä on kerättynä saman katon alle kaikki ihanimman lankaherkut maailmalta. Kauppa muutti isompiin tiloihin jo muutama viikko sitten, mutta en ollut päässyt käymään vielä katsomassa uusia tiloja. Lauantaina Jyväskylässä ajellessa päätin viimein poiketa katsastamaan uuden talon ja uusimmat langat. 

Titityy sijaitsee Toivolan Vanhalla Pihalla muiden käsityöläiskauppojen kanssa. Toivolan piha ympäristönä on jo kaunis ja tutustumisen arvoinen kohde.




Sisälle astuessa saapuu isoon päähuoneeseen. Tästä haarautuu pienempiä huoneita eri suuntiin. Kaikki huoneet ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia lankoja.






Kaikki huoneet on sisustettu kauniisti vanhaa taloa kunnioittaen. Omat huoneet löytyy niin sukkalangoille kuin huovutuksellekin. Tarvikkeita on myös valikoimissa kattavasti.

Kiertelin kaupassa kaikki huoneet läpi hartaasti. Monen monta lankakerää tuli hiveltyä ja puristeltua läpi. Valikoimassa on pääsääntöisesti ainoastaan kauniita luksuslankoja. Hinnat on osalla tuotteista voi tuntua hiukan korkeilta, jos ei ole tottunut shoppailemaan luksuslankoja, mutta laadusta joutuu maksamaan jokaisessa asiassa.

Puristelin varmaan jokaisen sukkalangan läpi, osan useampaankin kertaan. Pitkällisen ihailun jälkeen kotiin viemisiksi tarttui mukaan kolme ihanuutta:




Tässä kaupassa on aina mukava käydä herkuttelemassa ihanilla langoilla. Mikäli aikaa on reilusti, kannattaa napata kaupasta lankakerä ja puikot matkaan ja suunnata samassa talossa sijaitsevaan Kahvila Muistoon kakkukahville.


2 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää, en olekaan vielä päässyt käymään uusissa tiloissa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vierailemaan! Tuolla neulojan sielu lepää. Ihania lankoja kauniisti esille laitettuna.

      Poista