sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Lankamaailman uutuudet

Kuljin viikolla Tampereen ohi kerrankin sellaiseen aikaan, että ehdin poikkeamaan Lankamaailmassa. Olin ovella hiukan ennen kuutta, mutta siinä huomasin kaupan olevan kesällä auki vain klo 18 asti (talvella klo 19 asti). Ehdin kuitenkin kirtämään nopean kierroksen kaupassa.

Ensimmäinen käytävä on sukkalankoja. Se on minulle vannoutuneena sukkatehtailijana se kaikkein kiinnostavin osasto. Hyvänä kakkosena tulee ale-/poistopiste, josta voi käydä tekemässä löytöjä.




Sukkalankaosastolla kiinnostavin juttu tällä kertaa oli Villen uudet Raita-Villet ja Akvarelli-Villet. Akvarelli ei niin paljon houkuttanut, mutta tasaraitaa tekevät Raita-Villet houkuttivat kovasti. Hypistelinkin niitä tovin, kun en osannut päättää, että mitä väriä tahtoisin kokeilla.




Virkkauslangoissa Tildalla oli ihanan tuntuinen uutuus. Sen värit houkuttivat minua myös kovasti. Puristin varmaan jokaista kerää tässä pöydässä.




Minulla on ollut muutaman viikon jokin kova innostus vihreisiin lankoihin. Tämä pöytä ei yhtään auttanut asiassa:





Ikkunassa oleva lanka-aurinko saa minut aina hyvälle tuulelle.




Tämä lanka-mobile saa myös aina hymyn huulille. Tällainen olisi ihana rakentaa jollekin pikkuiselle ihmiselle. En vaan ehkä malttaisi pitää sormiani erossa siitä ja olla lainaamatta keriä johonkin...




Myyjä antoi minun kierrellä myymälässä, vaikka sulkemisaika olikin jo käsillä. Muutama muukin asiakas oli vielä aivan viime metreillä hakemassa uusia lankoja ja tarvikkeita. Paikalla ollut myyjä oli mukava ja innostunut. Hän esitteli minulle uutuuksia ja neuvoi mm. puikkovalinnassa Ville-langoille. Mukaan tarttui myös saalista:




Uutuuksia piti tietenkin ottaa matkaan. Raita-Villestä poimin kokeiluun kaksi kesäistä väriä. Tildan virkkauslangasta poimin koriin kokeeksi yhden valko-vihreän kerän.





Ville-lankoja ei olekaan tullut neulottua aikaisemmin. Lanka tuntuu kädessä jotenkin jämäkälle, mutta kuitenkin pehmeälle. Juoksevuus pitäisi olla sama kuin vaikkapa 7 Veljestä langassa (100g = 200m), mutta lanka tuntuu jotenkin vahvemmalle. Myyjä kertoin langan olevan tosiaan jämäkämpää ja suosittelikin sille puikkokooksi 3,5mm sijasta 4,0mm. Ostin siis sellaiset cubicsit, koska niitä minulla ei vielä ollutkaan.

Tilda Multi oli aivan ihanan tuntuista puuvllalankaa: pehmeää eikä yhtään karheaa. Langassa on myöskin hyvä kierre, eli vaikuttaa siltä, että se ei rispaannu/halkea kovin helposti. Sillekin ostin uuden koukun, koska ajattelin ottaa kerän reissutyöksi mukaan matkaan.


***

Olin viikonloppuna käymässä Keski-Suomessa eräässä kylätapahtumassa. Siellä näin erään rouvan neulomassa ja tajusin, että olin tehnyt oikein kardinaalimokan! Minulla ei ollut mitään neuletta mukana ja illalla olisi tiedossa useampi tunti auton kyydissä työn perässä. Eijeijei! Tilanteelle oli pakko tehdä jotain.

Rouvalla oli myynnissä ihania kässäpusseja, jotka hän oli itse ommellut. Silmiini osui yksi, joka suorastaan huusi ostamaan sen:




Rouvan kanssa siinä keskusteltiin neulomisesta ja hän myi pussukan minulle hiukan alennetulla hinnalla. Ajattelin, että käyn matkalla ostamassa kerän lankaa ja puikot. Silloin tajusin, että tuo Lankamaailman kassi onkin minulla vielä autossa. Ah! Mikä pelastus! Siispä Raita-Ville ja uudet puikot matkaan. Ne pääsivätkin sitten saman tien käyttöön:




2 kommenttia:

  1. Kiitos Rouva Sammakko mukavasta juttutuokiosta markkinoilla! On se ihana kun puikot ja langat yhdistää meidät ja puheenparsi on niin samalla "nuotilla"! Kiva kun kässäpussi sai hyvän kodin ja kauniit maisemat! ;) Terkuin Riitta

    VastaaPoista
  2. Tosi hauska idea tämä lankamobile :)

    VastaaPoista