Minulla ei ollut lapsena riittävästi tarroja. Niitä sai vain harvoin ja pieninä annoksina. Tarrat oli ehdottomasti kallein aarre, jota voi omistaa. Niitä kerättiin, niitä vaihdettiin kavereiden kanssa ja niitä vain ihailtiin. Joskus sellaisen saattoi (pitkän harkinnan jälkeen) liimata vaikka ystävälle kirjoitettuun kirjeeseen. Mutta voi sitä luopumisen tuskaa! Juuri sen oikean tarran valinta oli suuri prosessi ja saattoi ottaa melkein yhtä kauan kuin koko kirjeen kirjoittaminen.
Ja missä ne tarrat tällä hetkellä on? No tietenkin minun pöytälaatikossa. Ja edelleen luopumisen tuska on niin suuri, että vain tarkan harkinnan perusteella jonkin tarran voi liimata tarkoin harkittuun paikkaan. Ja niitä ei sitten liimata vinoon. Ja niihin ei puututa. Niin kerta.
Mutta palataanpa vähän taaksepäin. Mistä tämä kaikki pohdinta alkoi? No, olin tuossa pari viikkoa sitten tuttavaperheessä kylässä. Siellä kahdella pikkuisella prinsessalla oli iso kasa tarrakirjoja. Tarroja liimailtiin aivan surutta ilman sen suurempaa harkintaa kirjojen sivuille. Tarrat eivät ilmiselvästi olleet suuria aarteita. Niitä oli riittävästi.
Yhden kirjan kannessa luki "yli 1000 prinsessatarraa". Siis mitä?!?! Yli TUHAT prinsessatarraa. Minua alkoi huimata. Tarroissa oli hileitäkin. Henkeä meinasi ahdistaa. Samalla siinä silmieni edessä pikkuiset kädet liimailivat prinsessoja pitkin ja poikin (ja vinoon). Sinipukuiselle prinsessalle laitettiin punaiset kengät (aaaaarghhhh, ei näin!) ja toisin päin. Muutama tarra repesikin tuossa tekemisen tuoksinassa.
Minulle iski aivan pakon omainen tarve saada tarroja, tarroja, tarroja... Melkein jo pihistin muutaman prinsessan, mutta sitten sain hillittyä itseni. Mietin, onko minussa jotain vikaa.
Seuraavalla viikolla aloin tehdä gallupia. Ystävistäni suurin osa oli sitä mieltä, että tarroja ei ole ollut lapsena tarpeeksi. Ja että ne oli kallein aarre, jota piti vaalia. Yllättävän monella muullakin ne on yhä tallessa. Ja yllättävän monelle tuntui tulevan vaikea ajatus, että on olemassa kirjoja, joissa on yli 1000 prinsessatarraa. ;)
Eilen meillä soi ovikello. Ystäväni tuli kylään kaksi samanlaista tarrakirjaa kainalossa:
Kiireesti limpparia mukaan ja takapihan terassille pöydän ääreen. Siinä me sitten kaksi 30+ naista istuimme liimailemassa tarroja sydämien kyllyydestä. Välillä vertailimme teoksia ja laskimme, montako tarraa kumpikin oli jättänyt jemmaan. (Siis tottakai niitä pitää säästää!)
Kirjassa oli ihania tehtäviä:
Tehtävät piti tietenkin tehdä yhtäaikaa ja vertailla sitten aikaansaannoksia.
Voi sitä luovuuden paljoutta, joka näihin saatiinkaan upotettua! "Mä laitan tän keijun mekkoon rusetin." "Mä laitan nämä leivokset tänne hyllylle riviin." Muutama sivu tehtynä tarrakirjoista ja monta sivua tekemättä. Näistä saadaan vielä monta rentoutushetkeä. Suosittelen kokeilemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti