tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pakkasyön sukkia

Minulla oli pussissa Zauberballin jämänöttösiä. Ne olivat olleet jo pitkään odottamassa inspiraatiota. Yhtenä päivänä ne sitten kertoivat haluavansa päästä sukkiin raidoiksi. 

Tein ensin yhden sukan, jossa sininen väri liukui todella kauniisti. 



Toista sukkaa neuloessa huomasin jo parin raidan jälkeen, että väri ei alakaan liukumaan samalla tavalla. Minähän en tunnetusti pura neuletta! Kaivoin pussista esille lisää jämänöttösiä ja neuloin toisen sukan langan tummista kohdista. 



No sittenhän valkoinen lanka otti ja loppui, joten ei muuta kuin kauppaan ja ostamaan lisää valkoista lankaa. Kohdistelin loput jämänöttöset näille pareiksi. 



Lopulta minulla oli kaksi paria ihanan ohuita unisukkia. ;)


Lanka: Novita Pikkusisko (valkoinen) ja Zauberball (sininen)
Puikot: Knit Pro Cubics 2,5mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti